3D-ANIMAATIO

3d-animaatio

3D-animaatiolla todellisuutta parempaa videotuotantoa

3D-animaatioilla voidaan tehdä täysin aidon ja fotorealistisen näköisiä esittelyvideoita, luoda yliluonnollisen luonnollisia asioita tai herättää ideat henkiin… tai toteuttaa tuotevideo tuotteesta, jota ei vielä edes ole olemassa. Tai sen avulla voidaan tehdä kuvatusta videosta todellisuutta parempi.

Monipuolisuus ja rajattomat mahdollisuudet ovat 3D-animaation ylivoimaisia vahvuuksia. Käyttökohteita on lukemattomia aina logoanimaatioista kokonaisten ympäristöjen visualisointiin ja konseptien viestintään. Visuaalinen kerronta voi olla äärimmäisen realistista tai erittäin abstraktia.

3D-animaatioiden hyödyntämisessä on rajana vain mielikuvitus – ja sitähän ei meiltä puutu!

Vakuuta ja vaikuta huippulaadukkaalla 3D-animaatiolla

Dimedia on Suomen kokeneimpia 3D-animaatiostudioita – olemme tehneet 3D-animaatioita jo viime vuosituhannen puolella. Olemme toteuttaneet 3D-animaatioita kansainvälisesti ja useille eri kielille lokalisoituna televisioon, nettiin sekä tapahtumiin ja messuosastoille.

Toteuttamiimme 3D-animaatioihin lukeutuu niin insinöörimäisellä tarkkuudella toteutettuja teknisiä 3D-animaatioita teollisuuden palveluista, tuotteista ja prosesseista kuin esittelyvideoita tuotteista, jotka ovat vasta suunnittelupöydällä. 3D-animaation avulla olemme myös toteuttaneet useita mainosvideoita, hahmoanimaatioita sekä tehneet kuvatusta kuvasta todellisuutta parempaa.

Pitkä historiamme ja laaja kokemuksemme ei toki tarkoita sitä, että olemme jämähtäneet paikoilleen. Hyödynnämme aina uusinta saatavilla olevaa teknologiaa ja päivitämme niin laitteistoa, ohjelmistoa kuin henkilökuntamme osaamista jatkuvasti. Näin pystymme takaamaan, että toteuttamamme 3D-animaatio vakuuttaa ja vaikuttaa sisällön lisäksi myös teknisesti.

3D-animaation yleisimmät käyttökohteet:

Tekniset tuotteet, laitteet ja prosessit
Tiede, teknologia ja lääketiede
Rakentaminen ja kiinteistöt
Markkinointivideot ja mainonta
Havainnollistaminen ja opastus
Visualisointi

3D-animaatioita teollisuudelle

Laitteiden, prosessien ja teknisten tuotteiden toiminnan ja ominaisuuksien havainnollistaminen sekä esittely on usein paras tehdä 3D-animaatiolla. Laitteiden tai tuotteiden esittelyssä täysin digitaalisella toteutuksella saavutetaan huippulaatuinen visuaalinen lopputulos, jossa heijastukset ja kiillot ovat juuri halutuissa yksityiskohdissa. 3D-animaatio mahdollistaa myös muutoin mahdottomat kuvakulmat, läpileikkaukset ja kamera-ajot.


Dimedian 3D-suunnittelijoiden ja animaattoreiden laaja-alainen kokemus sekä tekninen ammattitaito mahdollistaa, että ymmärrämme asiakkaidemme tuotteiden, laitteiden ja prosessien toiminnan usein jo esimerkiksi pelkkää kyseisen kohteen 3D CAD -mallia tutkimalla. Tämä säästää huomattavasti aikaa ja kustannuksia, kun asiakkaan ei tarvitse perinpohjaisesti opastaa jokaisen yksityiskohdan toimintaa.
3D-animaatioita teollisuudelle

Havainnollistaminen ja visualisointi

Jos suunnitteilla on uusi tuote, josta ei ole vielä fyysistä mallia, 3D-animaatio on ainoa järkevä keino tehdä kustannustehokkaasti aidon näköistä videota kyseisestä tuotteesta. Tuotteen pyörittely, värin vaihtaminen, halkaisukuvat ja osiin pilkkominen on mahdollista helpoiten 3D-animaatiolla.

Usein myös olemassaolevien tuotteiden esittely 3D-animaatiolla on tehokkaampi tapa kuin kuvattu kuva. 3D-animaatiolla toteutettua videokuvaa voidaan toteutuksen jälkeenkin säätää loputtomasti valojen, taustojen, heijastusten, kuvakulmien ja kamera-ajojen suhteen. Kuvatussa videossa luonnollisestikaan näitä ei pystytä jälkeenpäin vaihtamaan, vaan on järjestettävä uudet kuvaukset.

3D-animaatio yhdistettynä kuvattuun videoon vie tuotannon uudelle tasolle

3D-animaatiota voidaan käyttää myös osana kuvattujen videoiden jälkituotannossa. Kuvattuun videoon voidaan lisätä aitoja ympäristöön sopivia objekteja, jotka tekevät lopputuloksesta vaikuttavamman. Toisaalta videoon voidaan lisätä täysin epärealistisia objekteja tai hahmoja – tai kääntää koko homma päälaelleen ja viedä esimerkiksi kuvattu näyttelijä kokonaan 3D:nä tehtyyn ympäristöön.

3D-animaatiota voidaan käyttää missä tahansa videotuotannossa:

ESITTELYVIDEO

Tuotteen, palvelun tai yrityksen esittelyyn. Herättää mielenkiinnon, vakuuttaa ja vaikuttaa.
Lue lisää
Yritysvideo ja esittelyvideo

MAINOSVIDEO

TV-mainos tai mainosvideo. Tehokas brändinrakentaja ja tapa vaikuttaa potentiaalisen ostajan mielikuviin.
Lue lisää
Mainosvideo ja TV-mainos

VIESTINTÄVIDEO

Viestintä ja informointi. Palvelun, prosessin tai käsitteellisemmän asian esittely, opastus tai valistus.
Lue lisää
Videotuotanto - viestintä

Työnäytteitämme 3D-animaatioista

esittelyvideo
3D-animaatio
LILLBACKA / FINN-POWER
FP120/FP140 Crimping Machine
mainosvideo
3D-animaatio
MOTONET
F1 Yhteistyötunnisteet
esittelyvideo
3D-animaatio
RUUKKI
SafeGrip - "Safety without compromise"
esittelyvideo
3D-animaatio
TAIFIN GLASS MACHINERY
‍‍
SGBFi Bending Furnace
esittelyvideo
3D-animaatio
PIRISTEEL
‍‍‍‍
SupraFlow
esittelyvideo
3D-animaatio
MEGATREX
Atrex G-series
mainosvideo
3D-animaatio
IDEAPARK
"Hiihtoloma"
mainosvideo
kuvattu + 3D-animaatio
FEMTOLASIK
"On ihana nähdä ilman laseja"
mainosvideo
3D-animaatio
BRINGWELL
‍‍
Mivitotal
Katso lisää referenssejämme